c. aada.m |
Mun Hevoselämääni on kuulunut erittäin monta ihanaa pollea joista monesta joutunut luopumaan, mutta silti muistan kaikki pollet ja tulen muistamaan aina. Kun aloitin ratsastuksen inhokki heppani oli Tetris, ja jos minulta olisi vuosi sitten kysytty että kuka on parasponi maailmassa, se olisi Tetris. Kahdessa vuodessa inhokki hepasta tuli parasponi. Se oli mun luotto poni. Valitettavasti noin viikko sitten Tetris lähti toiseen kotiin jossa uskon että sillä tulee olemaan mukava olla. Vaikka Tetris oli minulle hyvin rakas, olen hyväksynnyt etten luultavasti tule häntä enään näkemään. Onhan mulla aina muistoja ❤
Nyt minulla on kaksi ihanaa, rakasta pollea joita tällä hetkellä rakastan yli kaiken, enkä voisi kuvitella olla näkemättä näitä viikkoon. Mutta ketkä kaksi? En ole tästä vielä mihinkään pistänyt (informaatiota?) mutta kyllä minulla on kaksi hoitsua. Lisää tästä kerron ensi postauksessa. Mutta aloin hoitamaan Serriä maanantaisin. Serri asuu toisella tallilla kuin Rasse, jota taas hoidan tiistaisin ja torstaisin.
Mutta miten pääsi käymään että aloin hoitamaan kahta hevosta?
No, kuten moni tietää lopetin Korilla ratsastamisen, syitä minulla ei ole, halusin vain vaihtelua. Niinpä vaihdoin tallia. Minulla oli viimeinen ratsastus kerta Korilla ja olin jo sanomassa hyvästejä. Kunnes, Alma kysyi että alkaisinko haitamaan Rassea. Ne jotka ovat blogiani jo tovin seurailleet avat luultavasti huomanneet että Rassesta tuli lempparini heti kun olin sillä mennyt ekan kerran ja tästä sitten voitte arvata että vastauksen oli tietenkin kyllä. Ja nyt olen hoitanut kuukauden Rassea.
c. Meri |
Monta kertaa olen kuulut lausee "ratsastuksessa vain istutaan" tai "hevonen tekee vaan sen työn". Ja siitä tulee pahamieli ja varmaan kaikkille heppatytöille. Mutta ei, voit olla ylpeä että harrastat ratsastusta sillä se on taito laji. Ei jokaisesta tietenkään tule heti hyvää ratsastajaa vaan se vie kauvan. Mutta kaikki on sen arvoista että saat näin ihanat ystävät.
Mun elämä on tällä hetkellä suunillee pelkkää hevostelua ja koulua. Mutta hyvä näin, sillä näin kaikki on täydellisesti.
❤: Laura & ponit
Iha sairaan hyvä postaus!!<3 lisää näitä
VastaaPoistakiitos erittäin paljon :)<3
PoistaKiinnitä vielä huomiota kirjoitusvirheisiin :)
VastaaPoistaJuu, kiitos palautteesta:)!
PoistaOotko koskaan tippunut? Miten ja keltä?
VastaaPoistaOlen, tetrikselta useamman kerran, ihan tasapainon takia. Ja pari kertaa muilla hepoilla.
PoistaMutta en olekkaan pitkään aikaan tippunut, onneksi :)
1. Et oo mikään pikkutyttö vaa iso köntti ;D
VastaaPoistaJa muutenkii miks sun blogin nimi on PONIarkea kun tääl blogissa ei esiinny yhtäkään ponia ja toiseksee et ees pysty menee poneilla ku oot noi lihava ;)
Tuossa ekassa kuvassa menen just ponilla:D En ole poneille lihava, mutta en millään shettiksellä voi enään mennä. Mutta kiitos huomaavaisuudestasi.
PoistaIte oot iso köntti :D
PoistaTosi hyvä postaus !Voisitko tehdä ääniä tallilla videon tai talli my dayn , kun vaihdoit tallilla ja onnea uuden hoitsun johdosta te olette hyvä pari serrin kanssa ❤
VastaaPoistaNo onhan tässä nyt tullut noita ylimääräisiä ääniä videoihin, niin voisin luultavasti sellaisen tehdä:) Kiitos paljon ihanasta kommentista <3
PoistaIhana blogi!
VastaaPoistaKäyhän kurkkaamassa blogini : kuparikaviot.blogspot.fi
Liitythän lukijaksi ;)
Kiitos, liityin:)
PoistaTosi kiva postaus! :)
VastaaPoistakiitos:)
Poista