maanantai 7. elokuuta 2017

NÄMÄ 20 KUVAA TIIVISTÄVÄT LEIRIMME
























Nämä kuvat tiivistävät meidän viikonloppu leirin paremmin kuin tuhat sanaa. Olimme muutaman viikkoa sitten Katan kanssa Ninan luona viikonloppuleirillä. Valitettavasti meidän tuurilla viikonloppuna satoi ja ukkosti joten ei voitu hypätä sekä Arskalla oli irtoamassa kenkä. Mutta ratsastimme pellolla kaksi kertaa sekä kävimme maastossa. Hypytimme myös Elmerin ja Timpan. Timpan kanssa kävin "lenkeillä" sillä välin kun Kata juoksutti Elmeriä. Siivosimme tallinkin aivan priima kuntoon kaato sateessa sillä,  välttelimme kaikin voimin kouluradan opettelua. Myös koska Kata ja minä olemme laiskuuden perikuvia käytimme skootteria koska emme jaksaneet kävellä mökistä missä nukuimme  (Max.100 metrin matka hehheh) tallille. Myös viimeisenä yönä luulimme että ulkona on pyromaani sillä sädekaihtimet mitkä olimme sulkeneet edellisenä yönä olivat auki vaikka kukaan niitä ei ollut koskenut, en ymmärrä miten sädekaihtimien auki olemiseen liittyy pyromaani mutta loppujen lopuksi aloin uskoa myös että Kata on se pyromääni joka aikoo murhata minut! No ei se onneksi ollut ja olen ainakin toistaiseksi vielä hengissä.

Kaikki kuvat c/ minä paitsi  ratsastuskuvat c/ Katarina Anttila
Joka tapauksessa leiri oli mukava ja ainakin unohtumaton jos jotain! 


2 kommenttia:

  1. Ompas kivan näköinen ulkoasu täällä! :) Ja nää kuvat on kyllä oikein hienoja!

    VastaaPoista